Kamerakammoa ja loputtomasti empatiaa
Toivottavasti löydät tälle sivulle, jos pohdit että olisinko teille oikea kuvaaja.
Täältä ei löydy videoesittelyitä sen enempää kuin instagramistakaan, koska olen ihan äärettömän kuvauskammoinen. Ja just siksi, ollaan täydellinen match jokaisen kanssa joka ei tunne oloaan kameran edessä kotoisaksi tai luonnolliseksi. Tiedän miltä susta tuntuu, ja lupaan tehdä kaikkeni, että unohdat kameran, poseeraamisen, ennakko-odotukset ja tylsän paikallaan pönöttämisen. Ja jos valokuvattavana oleminen on sun lempparijuttu maailmassa, ollaan myös täydelliset toisillemme koska vastavuoroisesti valokuvaaminen on mun lempparijuttu maailmassa.
Valokuvaamisen lisäksi rakastan kaikenlaisia kirjoja, kasveja ja koiria. Kanelia, villasukkia, vesisadetta ja sitä perusasiaa, että ihan jokaisesta löytyy arvokkaita, ainutlaatuisia, ihania asioita. Sellaisia asioita, joita voi vuosien päästä katsella valokuvista ja ajatella, että olinpa onnekas.
Täältä ei löydy myöskään niitä poseerattuja kuvia, koska koen että enemmän kuin kameraan katsomista, valokuvaaminen on tunteita ja aitoja hetkiä. Kärrynpyöriä, mutaa polvissa, kukkia hiuksissa ja hassuja ilmeitä halausten ja hauskanpidon keskellä. Valokuvauksen tulisi ennen kaikkea olla hetki, joissa jokainen voi olla oma itsensä, ja saada rohkaisua siihen.
Jos siis koet, että pienellä rohkaisulla uskallat heittäytyä ja nauttia elämästä, ( ja valokuvauksesta ) ollaan ihan varmasti perfect match! Eikä oikeasti aina tarvi heittäytyä, joskus voi vaan ottaa sen oman tyypin mukaan, tulla halailemaan ja tuijottamaan toista silmiin, voit myös tulla tuijottelemaan häikäisevää tulevaisuuttasi, jos tuut mieluummin yksin.
Ps. Instagramin tarinat-osioista löytyy kuitenkin pienesti videoita ja kuvia siitä, minkälaista valokuvaaminen ja huoleton hengaaminen mun kanssa voisi olla, tervetuloa tutustumaan!